sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

8.7. Rantajamit (Arttu Lindeman & Jaakko Parkkali & Kasperi Määttä)

Lohjan rantajamit. On se helppoa kun menee vaan oman kotipaikkakunnan festareille. Sitä kutsutaan Suomen suurimmaksi luokkakokoukseksi. Esiintymässä oli siis Lindeman, Parkkali ja Määttä. (<- DJ) & Evelina. Jake juonsi koko päivän ja hänellä oli myös meet and greet. Päivä alko jo aikasin aamu yhdeksältä. Vaikka väsymys oli hyvin läsnä nii kyllä siellä piristy kun pääs fiilistelee hyviä artisteja. Vaikka jonottaminenki tuntu ikuisuudelta niin olihan se sen arvosta. Toisaalta hirveen lämmin oli eikä ollu juuri siihen hätään vettä. (Ei juotu edes koko päivänä mitään.. hups). 

Arttu alotti keikan juuri tasan tarkkaan kello 12.30. Telttassa oli hirvee meno ja hirveen kuuma.. Mut se ei tietenkään menoa millään haitannu. Keikan oikeestaan alotti Jaakko sillä että tulee lavalle ja laulattaa yleisöä Antti Tuiskun Rahan Takii tahtiin. Sitten Arttu lavalle ja siitä lähti sitten koko keikka käyntiin. Keikka meni todella nopeesti ohi mut ei mitään pahaa sanottavaa koko keikasta. Aivan jäätävä meno koko keikan ajan. Mitä nyt pienistä pikku tyttöjen kiljumista ei lasketa ja peläten että astut jonkun jalan päälle. Keikan aikana meijän päälle pojat päätti sitten heittää vettä koska siellä teltassa oli pirun kuuma. Kun viimenen biisi Läikytä tuli nii kaikki kolme tuli heittää koko yleisön päälle vettä. Ei haitannu yhtään pienet kastumiset. Se teki ihan hyvää ja kesä aurinko kuitenkin kuivatti.

Keikka ohi ja mä juoksin sitten M&Gn jonoon. Pääsin siihen onneks koska jono oli ihan hemmetin pitkä. Pinja piti meille paikkaa ja Arttu kävi moikkaamassa niitä ketkä oli siinä eturivissä. Pinja ja Arttu piti hetken toisaan käsistä kiinni. Ite kävin halaamassa Jakea ja ottamassa kuvan.

Nää jätkät on kultaa eikä oo koskaan mitään pahaa sanottavaa. Vaikka osa ihmistä väittää että Arttu on kauheen ylimielinen niin suosittelen menemään keikalle kattomaan ja menemään juttelemaan kyseiselle herralle. Arttu oikeesti välittää tosi paljon omista faneista. Jos et tykkää mennä nuorten tyttöjen sekaan nii menkää ihmeessä k18 keikalle. Selvinpäin tai ei.