Hei te lukiat. Puhuttiin tässä Pinjankaa että tää on pakko tehä koska tää on meille tosi tärkee asia. Eli haluttais tietää ja varsinki tuoda enemmän ihmisten tietoisuuteen tätä bändiä. Eli bändin nimi on R5. Nimi koostuu kaikkien bändiläisten nimistä. Neljä heistä ovat sisaruksia keskenään mutta rumpali on ainut ketä on vain perhe tuttu. Eli bändiin siis kuuluu
Riker Lynch
Rydel Lynch
Rocky Lynch
Ross Lynch
Ellington Ratliff (<- Häneltä käytetään tuota sukunimeä nii siks tulee tuo R5 ja viis tulee siitä että heitä on viisi)
Riker soittaa bassoa. Rydel pianoa. Rocky kitaraa. Ross kitaraa. Ratliff rumpuja. Kaikki viisi lauluaa. Ross laulaa eniten.
Bändi on siis perustettu vuonna 2009 ja ovat keikkaileet siitä lähtien. Kun heistä sisarukset olivat pieniä he harrastivat musiikkia ja tanssia. Bändin nimi tulee siis siitä että heitä on viisti lasta heidän perheessä. Riker, Rydel, Rocky, Ross ja Ryland. Heidän vanhemmat ovat kutsuneet heitä nimellä R5 ja siitä on sitten tullut myöhemmin heidän bändin nimi.
Rocky alkoi kiinnostua nuorempana kitaran soitosta joten hän alkoi itse opetella Youtuben avulla. Hän myös opetti Rikerin ja Rossin soittamaan. Sisko Rydel alotti lapsuuden harrastuksen pianon uudestaan. Ellington Ratliffin nuoret tapasivat käydessään samalla tanssistudiolla. Orastavasta bändistä uupui silloin vielä rumpali, joten rumpuja soittava Ratliff oli täydellinen lisäys. Ensimmäisen EP'nsä Ready, Set, Rock ilmestyi vuonna 2009.
Monet teistä on varmaan nähnykkin esimerkisi Ross'in disney sarjasta Austin & Ally. Hänen roolinaan oli siis Austin.
Tietysti vanhempaa sisarusta unohtamatta Riker pääsi esiintymään kolmen kauden verran suosittuun tv-sarja Glee'hin roolihahmona Jeff The Warbler. (Toisaalta hän ei sanonut koko sen aikana kun yhden vuorosanan kun oli kyseisessä roolissa).
Bändistä osa seurustelee mutta maininnan arvoinen asia on se että Rydel ja Ellington seurustelevat keskenään. He salasivat 3 vuotta sitä faneilta kunnes 16.4.2015 he paljastivat seurustelevan. He yrittivät myös salata Rydellin perheeltä seurusteluaan mutta perheen nuorimmainen lapsi Ryland huomasi tämän heidän seurustelu suhteen alussa. Lopulta myös perhe sai tietää heidän suhteestaan saman viikon aikana.
Tällä hetkellä bändillä on viisi albumia joista tuorein kantaa nimeä New Addictions. Myös single biisi nimeltä If on saanut kovan suosion maailmalla.
Pieni tieto isku jokaisesta bändiläisestä:
Riker Lynch:
Syntynyt: 8. elokuuta. 1991
Soitin: Basso & Laulu
Lempiväri: Sininen
Mistä on tunnettu: Glee.
Parisuhde: Varattu.
Riker on siis porukan vanhin ja pitää porukkaa pystyssä. On myös allekirjottaneen lempijäsen johtuen Gleestä.
Ellington Ratliff:
Syntynyt: 14. huhtikuuta 1993
Soitin: Rummut & Laulu.
Lempiväri: Tumman vihreä.
Parisuhde: Varattu. Rydel Lynch.
Ratliff keksi oman lempivärinsä päiväkoti ikäsenä kun hän mietti mikä ois hänen lempivärinsä sitten hän katsoi puita ja osotti sinne sanoen samalla että tuo tuolla. Tuosta tulee minun lempivärini.
Rydel Lynch:
Syntynyt: 9.elokuuta 1993
Soitin: Piano & Laulu.
Lempiväri: Pinkki.
Parisuhde: Varattu. Ellington Ratliff.
Rydel tekee youtubeen videoita ja päivittelee sinne joka lauantai. Siellä on videoita niin meikkaamisesta kuin hiustenlaitosta. Myöskin treffeistä Ratliffin kanssa sekä tietysti koko veljes kaartin kanssa tehnyt videon.
Rocky Lynch:
Syntynyt: 1. elokuuta 1994
Soitin: Kitara & Laulu.
Lempiväri: Vaalean vihreä.
Parisuhde: Sinkku (tästä ei tosin ole varmaa tietoa mutta oletetaan näin)
Rocky sai heidän uusimpaan levyyn New Addictions ekan oman biisin missä hän siis laulaa kokonaan. Yleensä siis Ross laulaa mutta nyt tehtiin muutos uusimpaan. Biisin nimi on Lay Your Head Down.
Ross Lynch:
Syntynyt: 29. joulukuuta 1995
Soitin: Kitara & Laulu.
Lempiväri: Keltainen.
Parisuhde: Varattu.
Mistä on tunnettu: Austin & Ally.
Ross on bändin tunnetuin syynä siis se että hän oli Disneyn suositussa sarjassa pääosassa. Ross laulaa suurimassa osassa heidän biiseissään ja on näin ollen kovassa suosiossa fanien keskuudessa.
Ryland Lynch:
Syntynyt: 17. huhtikuuta 1997
Soitin: DJ
Lempiväri: Punainen.
Parisuhde: Ei tietoa.
Ryland on perheen nuorin ja sillon tällöin liikkuu bändin matkassa kiertelemässä pitki maailmaa. Hän yleensä on heitä ennen lämppäämässä yleisöä.
Elikkäs tässä ois tällänen ryhmärämä johon kannattaa todellakin tutustua. Ainiin jos kiinnostaa nii fanit kutsuu itseään R5er. Pistän tähän vielä muutaman videon alle mitä kannattaa käydä katsomassa. Toivottovasti saatais heille enemmän suosioo täältä Suomen maasta nii eiköhän me jossain vaiheessa saataisi heidätki tänne Suomeen esiintymään. Kiitos kun jaksoitte lukea tämän pienen tietoiskun näistä kavereista. Suosittelen lämpimästi käydä kuuntelemassa heidän musiikkiaan. Arvostaisin sitä todella paljon ja he arvostaisi myös.
Kiitos !!
READY, SET & ROCK !!!
Linkki uuteen biisiin
Linkki Rydelin youtubeen ja uusimpaan videoon