Arttulla oli keikka 5.5 eli viime perjantaina. Keikka alkoi vasta 01.00. Olimme Elisan kanssa baarissa jo kello 22.00. Oletimme että keikka alkasi jo 00.00 mutta ei. 4 tuntia sitten odotettiin keikka mutta kyllä se kannatti. Tuttuun tapaan Jaakko alotti keikan nostatta tunnelmaa ennen Arttua. Artun keikalla on ihana huomata että hän ottaa yleisöön katsekontaktia. Me päästiin kuulemaan Artun Hukutaan ja Lapioin kappaleet ensimmmäistä kertaa livenä, Se on paras tunne kun kuulet kappaleen ensimäistä kertaa livenä kun se on ihan erinlainen kun kuuntelis sen spotifysta. Keikka oli loistava en osaa kertoo siitä oikeastaan enmmpää. Mutta keikan jälkeen jäätiin odottamaan jos satuttais näkemään pojat vielä. Noh Elisa päätti että mentäsi käymään vessassa mutta vessa reissu stoppas nopeasti kun Jake tuli vastaan. Seistiin Jaakon takana varmaan minuuti ja odotetiin että joku muu sai kuvan hänen kanssaan. Jake humasi meidät ja juttelimme kaikkea mahdollista siinä tovi. Kuvat ja halit nopeesti ja sitten karkuun. Palloiltiin siinä jossain baaritskin läheisyydessä ja nähtiin Arttu ja Kassu. Ei haluttu mennä härii heitä joten odotettiin niitä vähän kaempana. Sitten Kassu kääntyi ja kysyttiin kuvat hänen kanssaan.Kassu oli muka hämmentynyt että me haluttiin kuvat hänen kanssa. Kassu sano vaan siinä Ai minä vai ihmeissään. No sitten tulee koko illman hämentävin tilanne. Seistiin Elisan kanssa vastakkain ja kassu oli vielä siinä vieressä. No Arttu tuli siihen Elisan vasemmalle puolelle ja Jake mun ja Elisan väliin. Joten nää kaverit piiritti meidät. Katsoin Elisaa sille mitä tapahtuu ja Elisa taisi sanoa jotain ooke mistä v'''ua. Hetken päästä pojat lähtikin siitä sanomatta mitään. Jäätiin siihen Elisan kanssa paikoillee että mitäs nyt. Kun herättiin pienestä paniikista nähtii Arttun olevan baari tiskin luona. mentiin hakee hänen kanssa kuva. Arttu oli kävelemässä meidän ohi moikaten meitä. Mutta sitten pysäytettiin hänet että halutaan kuvat. Mä otin kuvan Artun kanssa sen kuvan ja sit Arttu meinasi taas karata kunnes Elis otti Arttua nätisti paidasta kiinni ja sano hei mäkin haluun kuvan. Arttu sano vain aa joo tottakai. Arttu sanoi Elisalle kun ne halasi et Sähän täiset ja Elisa vastasi vain no jooo koska sä. Mä halasin Arttua vielä ja Arttu sano mulle kiitos oli kiva nähdä, hädään taas jollain keikoilla. Ei lähetty hei vaan jäätiin sitte istuskelee vielä. Elisa halusi käydä kysyy Jaakolta mikä tämän lempi pelaaja jokereista on jotan hän kävi. Nopeesti siinä vielä klikit Jaken kanssa ja sit lähettiin himaan. Keikka oli kyllä avain ihana ja näki noita poikia pitkästä aikaa. Ja on niin ihana humata että Jaakkokin jutteli meidän kanssa vaikka me ei saatu sanottua mitään viisasta.









Mutta pitäkää kiva päivä ja tehkää just sitä mistä pidätte.
Haleja: Pinja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti