torstai 4. toukokuuta 2017

Biisi Arvio: Roope Salminen & Koirat ft. Ellinoora - Tanssi Se Ulos

Noniin. Ihan ensimmäinen biisi arvio tänne. Tottakai pitää alottaa Roope Salmisen ja Koirien uusimmalla biisillä. Tanssi Se Ulos. Biisi tuli ulos 26.4. Jos ihan tosissaa pitää olla nii tää biisi oikeestaan kertoo kaikista niistä fiiliksistä mitä välillä ite käy/käyny läpi.

Pojat teki sillee mikä oli harvinaista heiltä eli sen että ne ei julkassu kyseisestä biisistä yhtäkään tiiseriä. Eli piti niin sanostusti meijät jännityksessä ja oikeastaan se oli ihan hyvä että ei julkassu koska sitten sitä odotti enemmän. 

Yllätyin että he olivat valinneet Ellinooraan feetaamaan kyseiseen biisiin. Onhan heillä aikasemminkin ollut naisartiseja feetaamassa esim Ida Paul Madafakin Darrassa ja Anna Abreu Voodoossa mutta Ellinoora oli suurin yllätys. Mutta ei kyllä mitään pahaa sanottavaa. Hän laulaa kyseisessä biisissä todella hyvin.

Muistan kyl oman reaktion kyseisestä biisitä. Ensin sitä vähän aikaa kelas päässä ja sit sen jälkee sitä alko kuuntelee enemmän ja enemmän. Lopputulos oli se että se biisi oikeesti jäi soimaan päähän. Siis jessus se biisi on kyllä hemmetin kova.
Ja se mitä tarkotin tossa alussa puhuin että tää kys biisi on avannu oikeesti tosi paljon fiiliksiä ja tunteita mitä on käyny läpi ite.

Esim biisin alussa lauletaan näin:
''
Ja mulla on vastuu seistä sun rinnalla
auttaa pitämään sut pinnalla ja kuulla ku huudat ku tekee kipeää.''

Niih tuo kohta on oikeesti totta. Ne seisoo rinnalla ja auttaa pitäämään pinnalla. Ja ne kuulee kun huutaa kun tekee tosi tosi kipeetä. Tää tuntuu hölmöltä myöntää mutta uskokaa tai älkää noi jätkät on kyl tuonu paljon iloa elämään. Ilman heitä ei ois oikeesti meitä. Kuulostaa ehkä laimeelta mutta se on vaan niin totta.

Eli nyt tähän loppuun vielä siis nopea kommenti kyseisestä biisistä:
IHAN HEMMETIN KOVA !!! Suosittelen kuuntelemaan spotifysta. Ei vie montaa minuuttia kun sitä käyt vähän kuluttamassa sitä biisiä. Kiitos vielä kaikille jotka oikeesti käy sitä kuuntelemassa. Mä arvostan sua ja Koirat arvostaa sua myös kun käyt kuuntelemassa sen.

Pinja mielipide.

Mä tosiaan odotin totoa biisiä kun kuuta nousevaa. Ja kun se sitten tuli ulos istuin mun sängyllä suuauki. Biisi ei ollut sellanen mitä odotin mutta hyvä niin. Sanat kolahti muhun heti ja itkukin siinä tuli kun kuuntelin biisin tarkasti muutaman kerran. Toi bändi ei ole hirveemmi julkaissut ''herkkiä kappaletta'' joten tää oli ihana yllätys. Tää biisi kyllä saa päivän piristymään heti. Ja se mitä tolla biisillä halutaan tuoda esiin siitä sai nopeesti kiinni. Ellinooran featti oli todella kova ja hänen ääni sopi niin hyvin tuohon. 

https://open.spotify.com/track/1jFYy4KngiDNpG5yw6cOQA
^^ Siitä kuuntelemaan ^^




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti